Muistoja lapsuudesta

Muistatteko vielä hernepussit? Päiväkodissa näitä oli ihana ihan vain pitää kädessä ja tunnustella. Meillä oli näitä myös aina koulun liikuntatunneilla. Sen jälkeen en olekaan näihin törmännyt. Lapset kuitenkin tuntuu tykkäävän ja viime aikoina näitä onkin tullut vastaan eri blogeissa. Minäkin kun muutkin.

Tämä työ oli helppo aloittaa sillä kotoa löytyy paljon tilkkupaloja. Jotenkin en huomannut pinon kasvavan valtavaksi kun aina löytyi ihana kangas, josta oli vain ihan pakko leikata pala tai kaksi (tai neljä). 

 Ja näitähän tuli leikattua. Iloisesti näitä omlpelin kun mies tuli paikalle tarjoamaan apua. Pyysin häntä kääntämään palat, jotta saisin nopeammin homman päätökseen. Jossain kohtaa mies sitten pyöritteli silmiään ja kysyi että montako näitä oikein on?!

Siinä selittelin jotain ihanista kankaista... Taisi vähän lähteä lapasesta sillä näitä tuli 80 kpl! :D Ja vielä löytyisi lisää ihania kankaita mistä ommella. Onpahan muutama joululahja valmiina näin maaliskuun kunniaksi! Vielä ovat tosin täytettä vailla, sillä kuivatut herneet unohtuu joka kauppareissulla.

Ikuisuusprojekti

...tai siltä se ainakin tuntuu. Tämän piti olla nopea mukava homma, arvioin sen kestävän kokonaisuudessaan viikon. Nooh vauvan kanssa ei vaan kertakaikkiaan saa samalla tavalla tehtyä kuin ennen. Rungon maalaamiseen meni kolme päivää. Ainoa mahdollisuus maalata oli poikasen päikkäriaikaan.

Tästä tuli tosi kiva, vaikka tuo rungon alaosa vähän epäonnistuikin. Se on ihan liian leveä alhaalta, mutta olen laiska enkä jaksa tehdä asialle mitään. Lapset ei tuollaisia huomaa (kai) ja siihen tulee jokatapauksessa leluhylly viereen peittämään.

Valo osuu tosi ihanasti tähän puuhun ja lastenhuone tuntuu heti paljon kodikkaammalta. Aluksi mietittiin tuohon seinälle tauluja, mutten saanut aikaiseksi maalata mitään. Sitten ostettiin sisustustarroja, mutta ne ei pysyneet kiinni seinän huokoisuuden takia. Olen tosi tyytyväinen että muut suunnitelmat meni pipariksi, sillä tämä satupuu sopii tänne niin hyvin.

Seuraava vaihe onkin aikaa vievä, sillä jokainen lehti on maalattava erikseen. Ja niitä lehtiähän on paljon! :D Pikkuhiljaa hyvä tulee...

On niin ihanaa olla luova, enkä muistanutkaan miten kivaa maalaaminen on :)

Kestoilua

Tätä ideaa pyörittelin mielessä jonkun aikaa, aina oli vain olevinaan liian kiire toteuttaa. Kannatan muutenkin kestoilua, välttelen kertakäyttötavaroita ja esim. kaupassa on aina mukana kangaskassi.

Äitini on tähän asti käyttänyt paperiservettejä suojaamaan vaatteita ruokailun aikana. Sairautensa takia hänellä ei kädet pelitä normaalisti ja ruokaa saattaa tipahtaa syliin. Ne kertakäyttöservetithän ei kuitenkaan suojaa märältä. Kotoa löytyi tekstiilivahakangasta ja niinpä ompelin äidille lahjaksi 3 kpl kestoservettiä.

Mittasin ison paperiservetin ja leikkasin sen mukaan. Nämä oli helppo tehdä ja näistä tuli omasta mielestä tosi nätit. Tulipa samalla säästettyä luontoa vähän :) 

Tästä se kaikki alkoi

Selasin vanhoja kuvia ja vastaan tuli ihan ensimmäinen käsityö ikinä. Nimittäin ala-asteen kässätunnilla pikkusiskolle ommeltu collegepuku. Voi että olin tuosta ylpeä silloin!

Kangashamsteri täällä hei!

Voihan kankaat! Tuli käytyä Majapuun avoimissa ovissa. Eihän näitä vain voinut jättää sinne hyllyyn! Jos vielä saisi koneet viritettyä ja ompelupäivän aikaiseksi :)

Hallittua kaaosta

Kesällä tuli muutettua uuteen, omaan kotiin ja siinähän oli samalla pakko mahdollisuus käydä läpi työhuoneen kaapit ja nurkat. Koska olen "sekakäsityöläinen" niin materiaalia löytyy aina kankaista skräppipapereihin. Aika rankalla kädellä kyllä sitten laitoin pois niitä hutiostoksia sun muita. Jos niitä ei ole viimeisen viiden vuoden aikana tullut käytettyä niin tuskinpa tulee jatkossakaan. (Vaikka tietty nyt kun sanon näin niin etsin varmaan seuraavaan projektiin juuri sitä tavaraa jonka karsin pois)

Ostettiin myös uusi hyllykokonaisuus ja voi että se näyttää hyvältä! Meillä tosiaan on yksi ylimääräinen huone (minun) työhuoneena ja on ihana vihdoin saada säilytys toimivaksi ja sisustukseen sopivaksi. Jos joku työ jää kesken, voi työn jättää pöydälle ja oven (ainakin toistaiseksi, ennen kuin poika oppii kävelemään/kiipeämään) vain vetää kiinni ja jatkaa joskus myöhemmin. Toisaalta ei myöskään ole liian hankalaa laittaa tavarat takaisin oikeille paikoilleen.

Ah sitä tunnetta kun saa vihdoin laatikot järjestykseen ja jokaiselle tavaralle löytyy paikka. Löysin XXL-liikkeestä noita muovisia lokerolaatikoita (jotka siis oikeasti on tarkoitettu vieheille) ja ne sopi täydellisesti noihin ulosvedettäviin hyllyn laatikoihin! Kassaa hymyilytti kun ostin hirveän määrän laatikoita mutten yhtään viehettä. En kuulemma ole ainoa joka käyttää näitä askarteluun. :)

Nauhat, napit, helmet sun muut niin nätisti omissa lokeroissaan

Aikaahan tuohon lajitteluun meni ja se oli pakko tehdä pojan päiväuniaikaan. Muuten olisi pieni apulainen mukana. Jatkoin sitten vielä kankaiden kanssa ja nyt on laatikot siistit (mutta aika tyhjät :D ). Tarkoitus on luvan kanssa ostella vähän lisää täytettä kevään kädentaitomessuilta. Mm. niitä ihania PaaPiin kankaita lastenvaatteita varten.

Tulipa tässä nyt mieleen että tuo järjestys ei kyllä välttämättä säily pitkään jos/kun poika keksii kaivella noita laatikoita. Onneksi nuo kankaat on alimpana eikä mikään vaarallinen ole hänen ulottuvilla. Onpahan sitten syy käydä läpi kangasvarasto taas ja silitellä kaikkia ihania kankaita, ennen viikkaamista takaisin laatikkoon :D Jospa niistä joku päivä vielä saisi ommeltua jotain, suunnitelmat kyllä löytyy joka kankaalle. Pitäisi vain raaskia käyttää ne kankaat.

Tässä sitä ollaan

Mistäs tällaisen esittelyn aloittaisi?

Täällä kirjoittelee Emppu, 28 vee vaimo, pienen pojan äiti ja parantumaton haaveilija. Lähellä sydäntä on etenkin virkkaus, mutta myös ompelu, skräppäys, maalaaminen,...you name it! Rakastan saada kokeilla uutta ja olla luova, ja ideoita tulee kerättyä niin lehdistä kuin Pinterestistä, netistä ja ihanista käsityöblogeista. Projekteja on aina jonoon asti ja välillä onkin pakko kirjoittaa To do-lista, jotta pysyn mukana. Ideoita ja innostusta tekemiseen olisi vaikka muille jakaa, harmillisesti tätä harrastusta kuitenkin haittaa tuo päivätyö. Tämän äidin pitää kiireisenä myös tuo ihana, taaperoikää lähestyvä touhupetteri.

Mistä kaikki sitten alkoi? Innostus käsitöitä kohtaan tulee varmaan omilta vanhemmilta. Äiti on jo aikaisin opettanut ompelun perusasiat ja isä on ollut kova toteuttamaan tee-se-itse projekteja. Kai tämä siis jonkun sortin sukurasite on. ;) Innostus on vähän vaihdellut vuosien ja elämäntilanteen mittaan ja on kai nyt huipussaan, etenkin kun olen kotona pikkumiehen kanssa ja ehdin hiukan eri tavalla tehdä juttuja (tosin tuon pikkuvipeltäjän perässä saa kyllä juosta koko ajan). Ensimmäiseen omaan kotiin muuttaessa askarteluvälineitä oli tasan se yksi pahvilaatikollinen, oi niitä aikoja! Nyt tavaroita on kokonaisen työhuoneen verran hieman enemmän. Kiinnostuken kohteetkin on ehkä vähän muuttuneet ja kai ne taidotkin on karttuneet. Välillä tosin tuntuu että yliarvioin sen oman osaamisen aikalailla. Mutta hei, ripaus kunnianhimoa pitääkin olla!

Tervetuloa mukaan fiilistelemään Vaakkulin käsitöitä, pohdintoja ja täysin mahdottomia projekteja!

-Emppu